sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

It's the final countdown

 Se on loppu ny!!
Nimittäin SL2; kokonaisuudessaan pistettiin homma pakettiin tänään konfirmaation merkeissä. Tänä vuonna miekin sain olla lauleskelemassa mukana loppuun asti, viime vuonna kun piti lähteä aikaisemmin paikalta kielimatkan takia.
Hyvä fiilis, haikea mieli.


Mitä muuta? Väsynyt, mutta iloinen ja onnellinen. Juhannukseksi kivoja suunnitelmia. Uusia tatskaideoita. Elokuussa pitkästä aikaa Nannan luo. Rakuunarock lähestyy. Vielä kun jaksais alkaa työstää ruotsin portfoliota (+pari muuta koulujuttua..) ja hoidettua sen pois alta, vois vaan hengailla loppukesän.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Rien de spécial






Tosiaan, pari viikkoa sit Drop Deadilla oli huisit alennukset, joten pakkohan miunkin oli sinne nettikauppaan hyökätä. Myöhemmin posti toi mukanaan nuo yläpuolella komeilevat kamat. Vähän aikaa sitten julkaistiin Itchy & Scratchy-mallisto, mihin varmaan seuraavaks tuhlaankin miun rahat...


Kuu kävi eilen visiitillä ja kävin moikkaamassa sitä kameran kanssa. Kuvat tosin menee täällä blogissa tuollaiseksi pikselimössöksi.

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Ripari '14

Ihan mieletön ripariviikko takana! Toista kertaa isosena ja jälleen oli mahtavaa. 
Mutta tosiaan, päätinpä repäistä tuossa viikko sitten sunnuntaina ja käväisin Helsingissä Hartwall areenalla katsomassa Miley Cyrusta. Upea keikka, niin värikäs meininki että huhhuh. Parhain konsertti, missä oon ikinä ollut!


Tosiaan, maanantaina alottelin sitten riparia 4h yöunilla, kun oltiin ajettu Helsingistä Lappeenrantaan yötä myöten. Selvisin - ja vaikka oli aika surkea fiilis alkuvaiheessa, tunnelma kohos loppua kohden mennessä. Oon jo vähän aikaa mietiskelly että lopettaisinko isoshommat, mut jotenkin tää porukka ja nää isoset sai miut miettimään asiaa uudestaan. Ehkä miulla on vielä jotain annettavaa ja pysyn messissä.
Kuitenkin; viikkoon mahtui hillitön määrä naurua, leikkejä, laulua, ihania ihmisiä, hyviä juttuja, hauskoja hetkiä, ikimuistoisia asioita, uusia kokemuksia, mahtava kokoonpano. Uskalsin kerrankin heittäytyä ja elää hetkessä.


 

Tänään siis leiri loppui, ja kotona oottikin Discshopin paketti sisältäen Supernaturalin 6. ja 7. tuokkarit, sekä Drop deadin paketti uuden puhelinkuoren ja parin paidan kanssa.
Hieman on haikee fiilis tälleen leirin jälkeen, mut on kyl kiva olla kotona. Nyt voin miekii alottaa kesäloman ja ottaa rennosti (for real)!

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Love in an elevator - livin' it up when I'm going down

Heips! Koulut loppu eilen, ja sitä juhlistettiin porukalla keskustassa.
Ennen sitä oltiin vietetty perjantai Kiran kanssa Helsingissä pyörien ja Aerosmithin keikalla fiilistellen. Kaupungilta löysin muutamia kivoja paitoja, mutten niitä ehtinyt vielä kuvaamaan. Alkuviikosta päivittelin myös vähän meikkivarastoa;

Huulipunan sain lahjana - luomiväripaketti, 14e, Emotion - suolavesisuihke, n.7e, Emotion

Kävin myös kampaajalla, mut ei nää miun hiukset mitenkään mullistavaa muodonmuutosta kokenu. Värjättiin alta ja latvat leikattiin.


Helsingistä nappasin mukaan Justimuksen levyn - miun mielestä jätkillä on mahtavat äänet ja mitä oon ehtinyt tuota levyä kuuntelemaan, oon saanu nauraa vedet silmissä!


Aerosmithista muutama sana: ihan MAHTAVA keikka! Tosi upeeta, että sen ikäsillä äijillä riittää energiaa tuollaseen heilumiseen. Konsertti oli onnistunut, oltiin ihan fiiliksissä - kyllä kannatti mennä. Viime kerralla (2006?) missasin Aerosmithin Suomen keikan, mutta eipä enää haittaa. Nyt on taas nähty yks lempibändeistä ja hyvillä mielin ollaan. Ihan mieletöntä settiä.


Lauantai oli miun osilta aika hulppea - tuli moikkailtua paljon ihmisiä ja miulla oli ihan mielettömän kivaa. Tänään oon ehtinyt käymään Lauran kanssa kahvilla ja pakkaillu huomenna alkavaa riparia varten. Lähen taas isostelemaan ja kotiin palailen viikon päästä sunnuntaina.
Hyvät kesälomat kaikille niille, joilla se nyt alkoi! :-)